lauantai 16. heinäkuuta 2016

Kuulumisii

 Helouuu, täälä taas. Long time no see, jos tiedätte?
    Tässä on tapahtunut taas kaikenlaista, enkä jaksa kaikkea edes kertoa. Ehkä joskus.. :)
 Joka tapauksessa, fiilis tällähetkellä on tosi hyvä! Pikkuisen koliikin suhteen taidetaan olla jo pikku hiljaa voiton puolella! 3 kuukautta jatkunut itku ja muut vaivat päälle.. ei ole ollut mitenkään helppoa. Kaikesta on selvitty, koska tiedettiin että joskus tämäkin loppuu, ja nyt kun se tuntuu olevan lähellä niin ei voikun taivaan isää kiittää! Kiitoskiitoskiitos!
  Tänään oli/on myös ystäväni polttarit. Olin mukana aamusta ihan tonne klo 17 asti. Tomi kävi välillä lasten kanssa paikan päällä, että sain imettää pikkuisen. Tosi kovan vaivan nähtiin, että pääsin osallistumaan tähän ystäväni tärkeään ja ikimuistoiseen päivään. Siitä kiitos Tomille <3 Siellä meno ja meininki vielä jatkui entistä vauhdikkaampana, mutta tämän äidin oli jo aika palata kotiin perheen luo. Pitäkööt tytöt hauskaa minunkin puolestani!
   Meidän pikkuinen on kantanut jo kuukauden päivät nimeä ihan julkisesti joten kaippa se on nyt jo hyvä aika teillekkin paljastaa. Ensin kuitenkin vähä stoooria ;)..
   Me mietittiin ihan älyttömän kauan nimeä. Oltiin jotenki istutettu päähän se, että nimen on alettava K- kirjaimella, kuten Kiia ja Kasper. Stressattiin ja kiukuteltiin kun nimeä ei löydetty, ei keksitty.  Valitin kaikille kuinka tämä on niin perseestä ja hankalaa. Lopuksi isosiskoni ihmetteli ääneen, että miksi nimen on alettava K-kirjaimella? Kuka niin käskee? Tyttökö? Itse olin jotenkin ajatellut että tyttöhän tuntee olonsa ulkopuoliseksi lapsista jos alkaa eri kirjaimella kuin isosisarukset. Sitten tajusin kuinka tyhmästi ajattelin. Nimen alkukirjaimella tai nimellä ylipäätään ei ole mitään tekemistä tuon asian kanssa. Tyttö on yhtä rakastettu, haluttu ja tämän lapsikatraan "jäsen" vaikka nimi alkaisikin eri kirjaimella. Tuon tajuttuamme nimi keksittiinkin alle puolessa tunnissa. Miksi tehdä tuollaisesta asiasta niin kauhea ongelma ja stressi? :D  Nyt on prinsessalla nimi, josta tykätään ja ollaan todella tyytyväisiä.  Hän on......


   Heini Lilja Vilhelmiina