maanantai 31. lokakuuta 2011

Winter

Täälä odotellaan hirmuisesti jo talvea!♥ En tiedä kumpi enemmän, minä vai Kiia? Mä rakastan luistelua yli kaiken. Tokihan mä kesäisin tykkään rullaluistella, mutta jäällä luistelu on ihan eri juttu! Mutta toisaalta, eihän sillä lumella ja jäällä hirveä kiire oo, kun enhän mä vielä pääsisikään luisteleen, kun on tuo pikkuinen tuola mahassa. VIELÄ HETKEN.♥  Aika hei, on ihan kiva et meet nopeaa, mutta nyt meet jo liian nopeaa! Hidasta vauhtia viimeistään sitten kun pikkuinen syntyy, haluan nauttia vauva-ajasta kauan♥
 Tomi sitten rikkoi eilen Kiian vanhan istuimen ( siis sen mikä oli Kiialla vauvana käytössä), en tiedä miten se sai sen rikki mutta joo. Onneks saatiin sitten tutuilta uusivanha, eli meille uusi mutta heidän vanha :D

Tuo kuva on netistä, mutta se on tuollainen :)

torstai 27. lokakuuta 2011

Mielipiteeni

Ajattelin kirjoittaa jotain mielipidekirjoitusta again. Ideoita ei ole tullut, höh. Mutta keksin sitten itse, kiinnosti teitä tai ei. aihe Kiusaaminen.
Tää aihe on mulle itsellenikin aika "henkilökohtainen" koska olen kokenut kiusaamista. Olin ala-asteella kiusattu, yli 3vuoden ajan. Muistaakseni kiusaaminen alkoi loppukesästä, 3 luokka oli alkamassa. Kotipaikkakunnalleni oli juuri muuttanut uusi poika, joka tulisi meidän luokalle. Näin meille kerrottiin kun 2. luokka oli loppumassa. Tää poika oli tosi villi ja itserakas, jos näin voi sanoa 8 vuotiaasta pojasta? Tutustuin poikaan jo kesällä, kun olimme sekaleirillä ( samantapainen kuin tyttö- ja poikaleirit, tuola oli vain molempia sukupuolia) ja sen viikon aikana huomasin jo etten tulisi pojasta pitämään. Poika käyttäytyi nimittäin leirillä tosi idioottimaisesti ja pomotti hirveästi kaikkia, enimmäkseen tyttöjä.
 Koulu alkoi. Tykkäsin koulusta hirveästi, olihan siellä kaikki kaverit. Ensimmäinen tunti meni siinö kun poika esitteli itsensä ja me itsemme hänelle. Leikitään että pojan nimi on Sauli ( oikeaa nimeä en halua kertoa). Sauli esitti todella mukavaa, kilttiä ja iloista poikaa, ja ehdin jo ajatella että ehkä se leirillä tapahtunut käyttäytyminen oli jäänyttä. Mutta toisin kävi välitunnilla. Joka ikinen välitunti kun poika halusi jotain, hän otti sen keinolla millä hyvänsä. Poikiin hän käytti fyysistä sekä sanallista väkivaltaa, tyttöihin sanallista. Hän kuitenkin esitti opettajille olevansa kiltti ja tunnollinen oppilas, eikä opettajat uskoneet meitä sen takia. Loppu lukuvuodesta Sauli otti minut ja ystävänä Marin (Nimi muutettu) "silmätikuksi" ja kiusasi meitä eniten. Haukkui esimerkiksi minua punapersepaviaaniksi koska hiukseni ovat punaoranssit. Nyt osaan jo nauraa nimitykselle, mutta silloin se sattui. Olin hirveen herkkä tyttö. Olin myös tosi ujo, kiltti tyttö mistä Sauli jaksoi muistuttaa ikävin tavoin. Marikin oli hiljainen, minuakin hiljaisempi tyttö.
   Kerroimme asiasta opettajalle, mutta ei hän uskonut. Kerrottiin vanhemmillemme, mutta eivät hekään saaneet asialle tehtyä mitään. Kertoivat opettajalle jonka kommentti asiaan oli ettei vanhemmat voivat tietää totuutta koska eivät ole koulussa. Ja että Sauli on kiltti poika eikä tekisi mitään sellaista plääplää. Marin äiti sitten tuli käymään koululla, mutta Sauli esittikin sen päivän niin ystävällistä hymypoikaa että Marin äiti syyttikin meitä valehtelusta. Sen jälkeen olemme yhdessä yrittäneet tsempata toinen toistamme että jaksaisimme käydä koulua. Lähes koko 4 luokan olen aina mennyt kouluun ja lähtenyt koulusta itkien. Päiväkirjassanikin luki että " Tänään oli paras koulupäivä vuoteen, Sauli oli kipeä".  Saulin kohtelu hajotti itsetuntoni täysin.
5 luokalla Mari sai silmälasit. Sauli haukkui Maria rumaksi rillipääksi, nörtiksi, ja mitä ikinä keksikään. Se tuntui Marista niin pahalta että hän ei käyttänyt koulussa laseja, vaan kärsi ikuisesta päänsärystä sen takia. 5. luokalla aloitimme Marin kanssa myös lintsaamisen. Aamulla heräsimme, esitimme vanhemmille menevämme kouluun vaikka oikeasti tapasimme toisemme hetken matkan päästä ja lähdimme yhdessä jonnekin. Sitten alkoi opettajien soittelut kotiin. Isä rupesi valvomaan koulunkäyntiäni ja minun oli pakko mennä kouluun joka ikinen aamu. Saulin pilkattavaksi ja kiusattavaksi. Mari jatkoi lintsaamista, hänen äitinsä ei pystynyt häntä niin paljon vahtimaan kuin omani minua.  Numeroni laskivat, muutuin entistä hiljaisemmaksi, syrjäytyväksi. 5. luokalla ollessani tutustuin Juliaan harrastuksen kautta. Julialle kerroin kaiken ja hän tuki minua. Hän sai minut jaksamaan. Ennen rakastin yhteisiä tapahtumia, kuten leirejä, luokkaretkiä, yökouluja, luokkalaisen synttärijuhlat. Viimeinen tapahtuma missä olin, oli 3 luokalla erään oppilaan synttärit. Menin sinne koska luulin ettei Saulia olisi kutsuttu. Oli hänet. En muista mitä ostin synttärisankarille mutta Sauli nauraa räkätti lahjalleni ja lopuksi rikkoi sen. Sankarille väitti sen olevan vahinko, mutta tiesin että se oli tahallinen. Olin juhlissa alle tunnin kun lähdin kotiin itku kurkussa.  Mihinkään juhliin ym en sen jälkeen mennyt. Yökoulut, luokkaretket, kaikki ne tapahtumat joista olin ennen tykännyt, sivuutin enkä mennyt. Opettaja jakoi aina lapot missä ilmoitti tulevasta retkestä ym mutta en antanut äidille tai isälle niitä lappoja koskaan. Opettajille selitin ettei meidän perheellä ollut rahaa luokkaretkeen, yökoulusta jäin pois koska olin muka kipeä. Tietysti opettajaa ihmetytti selitykseni, olinko muka aina kipeä juuri silloin. Mutta ei häntä kiinnostanut joten jätti asian siihen. Synttäreille en lopuksi edes saanut kutsua, enhän ikinä saapunut paikalle. Se ei minua kuitenkaan hirveästi liikuttanut silloin koska tiesin että jos kutsu oisi tullut, olisin joutunut selittämään miksen tullut jne.
6. luokalla Marin lintsaaminen johti siihen ettö hän joutui laitokseen. Olen sen jälkeen tähänkin päivään asti kuullut paljon Marista, mitä hänelle on tapahtunut. Paljon kauheita asioita, joista osan tiedän aiheutuneen siitä ettö Sauli tuhosi myös Marin itsetunnon täysin. 6 luokalla minua valtasi yksinäisyys, olihan ainut luokkalaiseni joka minusta välitti, nyt laitoksessa. Välitunnit vietin Julian ja hänen ystäviensä kanssa. Olo oli kuitenkin ulkopuolinen ,olihan tytöillä paljon asioita joista minä en tiennyt. Saulin aiheuttama huono olo aiheutti minulle paljon pahoja asioita. En esimerkiksi luottanut keneenkään, en osannut luontevasti solmia uusia ystävyyssuhteita ilman väärinkäsityksiä ja riitoja. En osannut iloita pienistä asioista. En halunnut näyttää olevani koulussa iloinen ja riehua niinkuin Julia ja kaverinsa, koska pelkäsin että jos iloitsen jostain, Sauli tulee ja pilaa iloni satuttamalla minua.  Vapaa-ajalla olin hieman erilainen , koskaan en kuitenkaan uskaltanut olla täysin oma itseni. Kiusaaminen loppui kun ylä-aste alkoi, koska Sauli onneksemme muutti pois paikkakunnalta.

Omien kokemuksieni perusteella olen päätellyt, ettei oikeasti aikuiselle kertominen auta! En tietenkään sano, ettei kertoa pitäisi, mutta minulle se aiheutti vain sitä että kiusaaminen lisääntyi. :/ Silti, vaikkei minulla se auttanut, sinua voi auttaa! jos siis olet kiusattu tai tuttusi on, kerro jollekkin! Kiusaaminen ei ole salittua missään milloinkaan mitenkään. Kiusaamista ei voi mielestäni luokitella joihin tiettyihin asioihin, kiusaaminen on sitä mikä satuttaa sinua. Vaikka se olisi kiusaajan mielestä vain hyvä läppä, se voi satuttaa sinua ihan oikeasti.
Itkin kun muistelin ala-asteaikojani, osaksi sen takia kertomus on aika huono enkä paljoa kerro miten Sauli meitä kiusasi, en halua kertoa enkä ajatella niin tarkasti niitä tapahtumia. Ehkä kuitenkin tajusitte että minulla oli ala-asteella paha olo vaikken itselleni tehnytkään mitään.Pakko myöntää että asioita kävi mielessä, mutta toteuttamiseen asti ne ei mennyt, onneksi. Nyt olen kuitenkin onnellinen , vaikka koskaan en niitä asioita täysin unohda. Ne eivät kuitenkaan ole minulle jokapäiväistä vaan useimmiten jos kiusaaminen on jossain aiheena niin silloin tulee mieleeni. Saulia en ole enkä haluakkaan nähdä enää ikinä!




Kiitos ja kumarrus niille jotka luki loppuunasti!

ps. mielipidekirjoituksiin aiheita!
seeyou♥

lauantai 22. lokakuuta 2011

Yksin kotona osa 56

Korjaus enhän mä yksin oo, vaan Kiian ja masukaverin kanssa! Mutta eihän kummastakaan seuraa oo tähän kellonaikaa, masukaveri nyt liikahtelee välillä mutta. Tomi on juhlimassa! 'Päästin' sen menemään, koska reilu parikymmentä päivää ja enää ei mennäkkään! Ajattelin että rupeaisin kirjoittamaan esmerkiksi mielipidekirjoituksia, koska pitemmän päälle ketään ei kiinnosta tätä samaa höpinää postauksesta toiseen.
Että ehdotuksia?
Nyt voisin kirjoittaa asioita mistä en pidä!
Tämä kuva kuvastaakin jo aika montaakin asiaa. Elikkäs köyhyys, nälättömyys, liikalaihuus, huonovointisuus. Mun mielipide on että kukaan suomalainen ei tiedä mitä oikea köyhyys on tai millaista on olla rutiköyhä. Suomessa on niin hyvä turva että jokainen ihminen saa katon päänsä päälle ja ruokaa. Tai lähes kaikki. Kerjäläiset on tietysti toista sakkia, mutta kuinka moni heistäkin kerjää rahaa koska ei ole varaa lapsen sairauden hoitoihin ja oikeasti koko lasta ei edes ole? Oon tosi epäileväinen niitä kohtaan, oon kerran pari antanut rahaa kerjäläisLAPSELLE , aikuiselle en koskaan.
Nälättömyys, ei me tästäkään paljoakaan tiedetä. Peruskoulussa saadaan ruoka ilmaiseksi, lähes jokainen saa ruokaa sen verran ainakin että elossa pysytään. Kuinka monta ihmistä tuolla jossain kuolee päivittäin nälkään? Me ollaan itseasiassa niin hyvässä asemassa että meillä on varaa heittää hyvää ruokaa pois kun joku voisi maksaa siitä hengensä jotta perhe saisi ruokaa! tää on jotain niin kauheaa, koska me ei kuitenkaan paljoa heitä voida auttaa.
Liikalaihuus, köyhissä maissa se johtuu köyhyydestä, siitä ettei ole ruokaa. Suomessa tämä tulee vastaan taas erilaisina syömishäiriöinä. Useimmiten tämä on tyttöjen sairaus, mutta pojillakin löytyy. Tämä on tosi kauheaa! Koska kuitenkin ihan varmasti sitä ruokaa olisi, niin miten joku päästää itsensä siihen kuntoon. En tietenkää ketään anoreksikkoa tms syytä siitä. Anoreksiat,bulimiat jne on oikeita sairauksia, vaikea niistä parantua on. Tunnen muutamia anoreksikoita ja bulimikoita. Vaikea seurata vierestä kun toinen aiheuttaa itselleen jotain niin pahaa ja itse on niin avuton auttaakseen toista!
Huonovointisuus, henkistä niinkuin fyysistä ja sosiaalistakin. Henkistä esimerkiksi masennus! Masennuksia on eriasteikkoisia lievästä tosi vakavaan. Masennus voi aiheuttaa jopa itsemurhan jnejne. Tähän kohtaan mahtuis niin paljon joten jätetään sen tähän.

Eläinrääkkäys!!!!! Kirjotin googleen sanan eläinrääkkäys ja voitte olla varmoja etten kirjoita enää toista kertaa! Mä en tajua kuinka jotkut voivat olla niin sydämettömiä ja kylmiä että aiheuttaa pahaa niin viattomalle ja ihanalle olennolle kuin eläimelle. Okei, osaa eläinkin olla rasittava ja vaikea tapaus, mutta ei ne tahallaan pahaa tarkoita. Kimppuun hyökännyt eläin yleensä pelkää ja tuntee olonsa uhatuksi, moni suojelee pentuaan. Niinhän ihminenkin tekisi jos tuntisi jonkun uhaksi lapselleen? Tätäkän ei millään saa lopetetuksi, eihän tästä saa edes kunnon tuomioita! >:(
Väkivalta! Parisuhdeväkivalta, perheväkivalta, tuntemiinsa tai tuntemattomiin kohdistuva väkivalta.
Minussa kuitenkin eniten aiheuttaa pahaa oloa lapsiväkivalta. Se kun äiti tai isä tai muu aikuinen pahoinpitelee lasta. Viatonta lasta. Näitä en kykene edes lukemaan lehdestä hyi!

Rasismi! Vihaan sitä kun erilaisuutta ei hyväksytä .Kaikkien kuuluisi olla sellaisia kuin on! Näin lyhyesti sanottuna mutta kyllä te tiedätte.

Löytyisihän näitä vielä mutta nyt meen nukkumaan. Öitä!

torstai 20. lokakuuta 2011

Pakkomielle :D

Tämä olis kiva Kiialle mutta maksaa päälle 200e !! Huh huh
Samoin tää, hintakin olis iha OK, mutta ei kokoja! Niin mun tuuria ;s
Kiia on 92cm, tuola koot on 90cm, ja seuraava 110cm -,-

Katsokaa ny! Olis tosi söpö, mutta maksaa 36€!!! en tosiaan osta noin kalliilla mitään, kun ne ei kuitenkaa kauaa mahdu vauvalle.. 

Bongasin joitain ihan ok toppahaalareita Kiialle, ehdottakaa mikä olisi paras tai jos löydätte kivempia niin linkatkaan! 
n.103€
n.109€, mä en vain ole oikein varma tykkäänkö väristä.

n. 95€
135€ mut tää oli ehkä mun lemppari? TOTTAKAI se kallein miellyttää eniten mun silmää... 



Löysin tollaisen fleecetakin Kiialle, sitä onkin kaivattu! JEE. alle 30€!

Sitten vauvalle toppahaalaria... vielä vaikeampaa kun ei tiedä kumpi on tulos !

tämä! 26€.

En tilannut vielä mitään koska en ole varma minkä haluan ja haluanko mitään!
Tai tuo vauvan toppahaalari on aika varma, mut Kiialle en tiedä yhtää.
Hauskinta tässä tekee sen että lähes kaikki on eri kaupasta :-D 
Help me!




Äitin ja isin rakas

1.OLIKO ENSIMMÄINEN RASKAUS SUUNNITELTU?
- ei suunniteltu mutta toivottu :)
2. MITKÄ FIILIKSET?
-onnellisia♥ Itkin monta päivää ilonkyyneleitä.
3. MONENKO VANHA OLIT?
- Täytin toukokuussa 17vuotta, tyttö syntyi kesäkuussa :)
4. KUINKA HUOMASIT OLEVASI RASKAANA?
- menkat.. ja kai mä aistin sen jotenki kun oli vain sellanen olo
5. KENELLE KERROIT EKANA?
- Tomille♥
6. OTITTEKO SUKUPUOLEN SELVILLE?
- ei :)
7. LASKETTU AIKA?
- 21.6
8. OLIKO SINULLA AAMUPAHOINVOINTIA?
- oli D: enemmän kuin tässä raskaudes
9. MITÄ HIMOITSIT?
- öö en mä muista? :D
10. KUKA/MIKÄ ÄRSYTTI ENITEN?
-  aamupahoinvointi joka oli tosi väsyttävääkin välillä tai oikeastaan aika usein
11. ENSIMMÄISEN LAPSEN SUKUPUOLI?
- tyttö
12. TOIVOITKO VASTAKKAISTA SUKUPUOLTA KUIN SAIT?
- mulle ei ollut mitään väliä 
13. PALJONKO TULI PAINOA RASKAUDEN AIKANA?
- en nyt muista tarkkaa lukua mut ainaki se parikymmentäkiloa
14. PIDITKÖ BABY SHOWERIT
-en
15. JOS PIDIT; NIIN TULIKO JUHLAT YLLÄTYKSENÄ?

16. OLIKO SINULLA JOTAIN VAIKEUKSIA/KOMPLIKAATIOITA RASKAUSAIKANA?
- Ei
17. MISSÄ SYNNYTIT?
- TYKS
18. KUINKA MONTA TUNTIA SYNNYTYS KESTI?
- Supistuksia mulla oli tosi kauan, mutta esim ponnistusvaihe oli jtn 10minuuttia vain
19. KUKA VEI SINUT SAIRAALAAN?
- Tomin äiti, koska oltiin sielä justiin silloin kylässä, ja Tomi itse ei halunnut ajaa koska oli jännityksissään :) 
20. KETKÄ OLIVAT LÄSNÄ KUN SYNNYTIT?
- Tomi
21. ALATIESYNNYTYS VAI SEKTIO?
- alatie
22. OTITKO LÄÄKETTÄ KIPUIHIN?
- juu
23. PALJONKO LAPSI PAINOI SYNTYESSÄÄN?
-2960g ja 49cm eli aika pieni.♥
24. KOSKA VAUVA SYNTYI?
- 16.6.2009
25. MIKÄ HÄNEN NIMEKSEEN TULI?
- Kiia Inka Amalia
26. HÄNEN IKÄNSÄ NYT?
- 2 vuotta 4 kuukautta ja 6 päivää



Tylsyyksissäni tein tuollaista kun Tomi ja Kiia on saunassa. Kiia on tosi kova saunomaan, kovempi kuin äitinsä. En oo oikeastaan koskaan hirveästi välittänyt saunomisesta,varsinkaan kovista löylyistä! 
No mutta meille kuuluu tosi hyvää, nähtiin tänään Juliaa(♥) ja oli huippukivaa! Vauvaa odotellaan täälä jo kovasti joka suunnasta että pian sais tulla jo! 27 päivää laskettuun aikaan, mutta varaudutaan niin että tulee jo ennemmin, toivottavasti tuleekin! Nyt meen kun Kiia tuli saunasta ja pitää puettaa tyttö ja laittaa tälle iltapalaa, sitten saakin heti pian mennä nukkumaan!:)

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kun sinuun katson, hymyilen.

Jos vielö kirjoittais tänne jotain muuta turhaa!:D Kun ei saa nukutuksi, kiitos mahassa asuvan toverin!
Ollaan nimetty se jalkapalloilijaksi Tomin kanssa kun se on niin hirveen kova potkimaan! Jospa meidän lapsesta tulisi sitten isona kuuluisaakin kuuluisampi jalkapalloilija! voi kyllä, kelpais mulle :)
 Oon tänään siivonnut ihan hulluna! Huomenna kun tulee vieraita, siskoni muksuineen :) Lapset ovat Henriikka 5v, Joonatan 3v (kummipoika) ja Cecilia 1,5v ♥
Ylihuomenna nään myös Juliaa, Kiian sylikummia ja parasta ystävääni :) I like.

JA TÄRKEIN: 22.10 lauantaina Tomi♥Leena 5vuotta!

Jos yrittäis mennä maata. :))

Shoppailua!

Kiialle suloinen neule!

Täälä on 2 hellokitty fania ja nää housut on ihanat!
Ja eihän housuja voi ilman paitaa tilata?
Feikku uggit joo mut iha jees. Kovimmille pakkasille Kiialla on serkkulikan ( minun siskon muksun) vanhat kengät mutta näää oli pakko saada! siis mun oli pakko, ei Kiian :-D

Kakkoselle tällänen starttipaketti! 
Suloinen kun oli....
Must have..


Tää oli kaikista pakollisin!<3

Niinkun näkyy, vauvan vaatteet oli vaaleita ja neutraaleja sillai, ja se johtuu siitä että sukupuolta ei olla selvitetty niin ei voi ostaa pinkkejä jos tuleeki sitte poika eikä sinistä jos tulee tyttö. Tai voi, mutta en halua :D

Ja ei ne shoppailut viä loppunut, äitille kans!
Feikit mutta kelpaa!
Lapaset tietty!
Pipo oli pakollinen :)
I like! Ja vain 20e !!!


Tulipas pitkä :D mut joo shoppailu on mun intohimo.<:


Ja hei oisko kellää vinkkejä mistä sais hienoja toppahaalareita lapsille? ihan vastasyntyneille ja yli 2 vuotiaille? Meillä on kyllä Kiialle kahdetkin mutta 1. toiset hieman liian isot Kiialle 2. toiset on mun kummiPOJAN vanhat, joten liika poikamaiset!  että tuota niin vinkatkaa linkkejä! 







lauantai 15. lokakuuta 2011

Nosta katsees maasta, yli pilvien.

32 päivää laskettuun aikaan! Tosin oon 90% varma että tämä kaveri paukahtaa maailmaan jo ennemmin.♥
Olis kyllä aika huvittavaa jos syntyis tona päivänä, 16.11. Sitten ois molemmat muksut syntyny 16 päivänä. :)
Kiian laskettuaika oli kyllä 21.6. mutta otti pienen varaslähdön. :)
 Haluan jo pikkuisen syliini.<3
Viikonloppu on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, Kiia herää niin lähdetään kauppaan. :) seee you!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Lucky

Oon tainnut unohtaa mainita että meillä on myös koira, nimeltään Lucky. Kiia kutsuu Luckya nimellä "Lakki" :-D
Lucky on brasilianterrieri, väriltään valkoinen ja ruskeita täpliä. Mahtava koira♥ Lucky on periaatteessa minun vanhempieni, koska he sen hankkivat ja maksoivat. Mutta koska suurimman ajan minä olen koiraa hoitanut, sain sen myös itselleni.  Lucky on 6vuotias. Haluaisin niiiiin sille kaverin, mutta aika tuskin riittäisi 2 pienelle lapselle ja lisäksi 2 koiralle, joista toinen on pentu ja kouluttamaton. Joten ehkä sitten joskus. Viimeistään silloin kun Luckyn viimeiset hyvästit on lähellä, hyi kauheeta edes ajatella. No ohan tässä nyt (hope so) vielä monta vuotta yhteistä aikaa tuon suloisen koiramme kanssa.<3

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

en keksi otsikkoa

Tänään on ollut ihan kiva päivä. Oltiin Kiian kanssa leikkipuistossa,yhdessä ystäväni Avan ja hänen poikansa Jirin kanssa. Lapset tulevat niin hyvin toimeen, vaikka ikäeroa onkin se 1v 2kk. Leikkipuiston jälkeen mentiin meille syömään minkä jälkeen lapset häärivät omiaan Kiian huoneessa, kun me äidit juteltiin omia juttujamme.  Hetken siinä jutellessamme ihmeteltiin miksi huoneessa on niin hiljaista ja mentiin katsomaan niin siellä ne kaksi ihanaa nukkuivat!:D Ei siinä, Kiia nukkui tunnin, Jiri ehkä puolitoista tuntia?suurinpiirtein. Me saatiin Avan kanssa siinä sitten sopivasti laatuaikaa.:) Välipalaa ja lisää leikkimistä, piirrettyjä katsottiin.Tomi tuli töistä ja Avan mies pian perästä. Jätettiin sitten isät ja lapset meille keskenään ja lähdettiin Avan kanssa kaupungille. Ostin muutamat joululahjat jo :;) En nimittäin yhtään tykkää kun pitää kauheas jouluostosruuhkas kauhealla kiireellä keksiä jotain lahjoja. Eipä täs ny sitten muuta, meen laittaan Kiian nukkumaan ja sitten katson itse BB:tä. :)

Hejdå!

maanantai 10. lokakuuta 2011

This is me and my life

Elikkäs, päätin aloittaa bloggauksen, koska oon aina tykännyt kirjoittamisesta. En tosin ole hyvä siinä ja enimmäkseen tämä toimii mulle päiväkirjana.
Ensimmäiseksi voisin kertoa itsestäni ja elämästäni...
1. Mun nimeni on Lena, mutta kaikki kutsuu Leenaksi.
2. Täytin toukokuussa 19vuotta.
3. Olen kihloissa maailman ihanimman miehen kanssa, Tomin
4. Tomin kanssa ollaan oltu yhdessä jo lokakuusta 2006,  eli tässä kuussa tulee 5vuotta!♥
5. Meillä on 2vuotias tytär, Kiia. Kiia syntyi 16.06.2009 ja on ihanin!♥
6. Lisäksi olen raskaana, ja kakkosrakkauden laskettu aika on niinkin pian kuin 16.11.♥
7. En tykkää enkä halua lisäillä kuvia nettiin, koska kuka vain voi niitä katsoa. Siitä voitte päätellä etten tule lisäämään (valitettavasti) meistä kuvia tänne, kaikki kuvat tulevat olemaan netistä otettuja.
8. Edellisestä syystä en ole edes facebookissa.
9. Mulla on pitkät punaoranssit hiukset, ja se on ihan mun oma väri. Joskus tykkään väristä, joskus en. Kiia on perinyt hiusten värinsä multa :)
10.Mulle perhe on tosi tärkeä. En kestäisi jos jollekkin mun läheiselle tapahtuis jotain kauheaa..
11. Mulla on 2 parasta ystävää. Toisen kanssa olen ollut ala-asteelta asti parhaita kavereita. Julia on huippu ihminen ja tukee mua aina. Julia on myös Kiian sylikummi :) Toinen paras ystäväni on Ava. Olen myös tuntenut Avan kauan aikaa, mutta lähennyimme kun Ava tuli raskaaksi. Nyt hänellä on 1vuotias poika ja hänkin odottaa, laskettu aika helmikuussa :) Melko varmasti Avasta ja hänen miehestään tulevat kummit tälle kakkosellemme :)
12. Rakastan siivousta ja ruuanlaittoa
13. Koska sain Kiian 17vuotiaana, minulla jäi lukio kesken. Minun oli tarkoitus mennä koulunpenkille takaisin tänä syksynä, mutta se jäi uuden raskauden takia.
14.Järsin kynsiäni:D
15. Seuraan tvstä Taran monta elämää,epäsäännöllisesti myös BB:tä, ja ihanaa että täydelliset naiset alkaa ensiviikolla? :)
16. EN OSAA KÄYTTÄÄ TÄTÄ :)
17. Enkä keksi enää mitään kirjoitettavaa..


Kuva weheartit.com