Tää aihe on mulle itsellenikin aika "henkilökohtainen" koska olen kokenut kiusaamista. Olin ala-asteella kiusattu, yli 3vuoden ajan. Muistaakseni kiusaaminen alkoi loppukesästä, 3 luokka oli alkamassa. Kotipaikkakunnalleni oli juuri muuttanut uusi poika, joka tulisi meidän luokalle. Näin meille kerrottiin kun 2. luokka oli loppumassa. Tää poika oli tosi villi ja itserakas, jos näin voi sanoa 8 vuotiaasta pojasta? Tutustuin poikaan jo kesällä, kun olimme sekaleirillä ( samantapainen kuin tyttö- ja poikaleirit, tuola oli vain molempia sukupuolia) ja sen viikon aikana huomasin jo etten tulisi pojasta pitämään. Poika käyttäytyi nimittäin leirillä tosi idioottimaisesti ja pomotti hirveästi kaikkia, enimmäkseen tyttöjä.
Koulu alkoi. Tykkäsin koulusta hirveästi, olihan siellä kaikki kaverit. Ensimmäinen tunti meni siinö kun poika esitteli itsensä ja me itsemme hänelle. Leikitään että pojan nimi on Sauli ( oikeaa nimeä en halua kertoa). Sauli esitti todella mukavaa, kilttiä ja iloista poikaa, ja ehdin jo ajatella että ehkä se leirillä tapahtunut käyttäytyminen oli jäänyttä. Mutta toisin kävi välitunnilla. Joka ikinen välitunti kun poika halusi jotain, hän otti sen keinolla millä hyvänsä. Poikiin hän käytti fyysistä sekä sanallista väkivaltaa, tyttöihin sanallista. Hän kuitenkin esitti opettajille olevansa kiltti ja tunnollinen oppilas, eikä opettajat uskoneet meitä sen takia. Loppu lukuvuodesta Sauli otti minut ja ystävänä Marin (Nimi muutettu) "silmätikuksi" ja kiusasi meitä eniten. Haukkui esimerkiksi minua punapersepaviaaniksi koska hiukseni ovat punaoranssit. Nyt osaan jo nauraa nimitykselle, mutta silloin se sattui. Olin hirveen herkkä tyttö. Olin myös tosi ujo, kiltti tyttö mistä Sauli jaksoi muistuttaa ikävin tavoin. Marikin oli hiljainen, minuakin hiljaisempi tyttö.
Kerroimme asiasta opettajalle, mutta ei hän uskonut. Kerrottiin vanhemmillemme, mutta eivät hekään saaneet asialle tehtyä mitään. Kertoivat opettajalle jonka kommentti asiaan oli ettei vanhemmat voivat tietää totuutta koska eivät ole koulussa. Ja että Sauli on kiltti poika eikä tekisi mitään sellaista plääplää. Marin äiti sitten tuli käymään koululla, mutta Sauli esittikin sen päivän niin ystävällistä hymypoikaa että Marin äiti syyttikin meitä valehtelusta. Sen jälkeen olemme yhdessä yrittäneet tsempata toinen toistamme että jaksaisimme käydä koulua. Lähes koko 4 luokan olen aina mennyt kouluun ja lähtenyt koulusta itkien. Päiväkirjassanikin luki että " Tänään oli paras koulupäivä vuoteen, Sauli oli kipeä". Saulin kohtelu hajotti itsetuntoni täysin.
5 luokalla Mari sai silmälasit. Sauli haukkui Maria rumaksi rillipääksi, nörtiksi, ja mitä ikinä keksikään. Se tuntui Marista niin pahalta että hän ei käyttänyt koulussa laseja, vaan kärsi ikuisesta päänsärystä sen takia. 5. luokalla aloitimme Marin kanssa myös lintsaamisen. Aamulla heräsimme, esitimme vanhemmille menevämme kouluun vaikka oikeasti tapasimme toisemme hetken matkan päästä ja lähdimme yhdessä jonnekin. Sitten alkoi opettajien soittelut kotiin. Isä rupesi valvomaan koulunkäyntiäni ja minun oli pakko mennä kouluun joka ikinen aamu. Saulin pilkattavaksi ja kiusattavaksi. Mari jatkoi lintsaamista, hänen äitinsä ei pystynyt häntä niin paljon vahtimaan kuin omani minua. Numeroni laskivat, muutuin entistä hiljaisemmaksi, syrjäytyväksi. 5. luokalla ollessani tutustuin Juliaan harrastuksen kautta. Julialle kerroin kaiken ja hän tuki minua. Hän sai minut jaksamaan. Ennen rakastin yhteisiä tapahtumia, kuten leirejä, luokkaretkiä, yökouluja, luokkalaisen synttärijuhlat. Viimeinen tapahtuma missä olin, oli 3 luokalla erään oppilaan synttärit. Menin sinne koska luulin ettei Saulia olisi kutsuttu. Oli hänet. En muista mitä ostin synttärisankarille mutta Sauli nauraa räkätti lahjalleni ja lopuksi rikkoi sen. Sankarille väitti sen olevan vahinko, mutta tiesin että se oli tahallinen. Olin juhlissa alle tunnin kun lähdin kotiin itku kurkussa. Mihinkään juhliin ym en sen jälkeen mennyt. Yökoulut, luokkaretket, kaikki ne tapahtumat joista olin ennen tykännyt, sivuutin enkä mennyt. Opettaja jakoi aina lapot missä ilmoitti tulevasta retkestä ym mutta en antanut äidille tai isälle niitä lappoja koskaan. Opettajille selitin ettei meidän perheellä ollut rahaa luokkaretkeen, yökoulusta jäin pois koska olin muka kipeä. Tietysti opettajaa ihmetytti selitykseni, olinko muka aina kipeä juuri silloin. Mutta ei häntä kiinnostanut joten jätti asian siihen. Synttäreille en lopuksi edes saanut kutsua, enhän ikinä saapunut paikalle. Se ei minua kuitenkaan hirveästi liikuttanut silloin koska tiesin että jos kutsu oisi tullut, olisin joutunut selittämään miksen tullut jne.
6. luokalla Marin lintsaaminen johti siihen ettö hän joutui laitokseen. Olen sen jälkeen tähänkin päivään asti kuullut paljon Marista, mitä hänelle on tapahtunut. Paljon kauheita asioita, joista osan tiedän aiheutuneen siitä ettö Sauli tuhosi myös Marin itsetunnon täysin. 6 luokalla minua valtasi yksinäisyys, olihan ainut luokkalaiseni joka minusta välitti, nyt laitoksessa. Välitunnit vietin Julian ja hänen ystäviensä kanssa. Olo oli kuitenkin ulkopuolinen ,olihan tytöillä paljon asioita joista minä en tiennyt. Saulin aiheuttama huono olo aiheutti minulle paljon pahoja asioita. En esimerkiksi luottanut keneenkään, en osannut luontevasti solmia uusia ystävyyssuhteita ilman väärinkäsityksiä ja riitoja. En osannut iloita pienistä asioista. En halunnut näyttää olevani koulussa iloinen ja riehua niinkuin Julia ja kaverinsa, koska pelkäsin että jos iloitsen jostain, Sauli tulee ja pilaa iloni satuttamalla minua. Vapaa-ajalla olin hieman erilainen , koskaan en kuitenkaan uskaltanut olla täysin oma itseni. Kiusaaminen loppui kun ylä-aste alkoi, koska Sauli onneksemme muutti pois paikkakunnalta.
Omien kokemuksieni perusteella olen päätellyt, ettei oikeasti aikuiselle kertominen auta! En tietenkään sano, ettei kertoa pitäisi, mutta minulle se aiheutti vain sitä että kiusaaminen lisääntyi. :/ Silti, vaikkei minulla se auttanut, sinua voi auttaa! jos siis olet kiusattu tai tuttusi on, kerro jollekkin! Kiusaaminen ei ole salittua missään milloinkaan mitenkään. Kiusaamista ei voi mielestäni luokitella joihin tiettyihin asioihin, kiusaaminen on sitä mikä satuttaa sinua. Vaikka se olisi kiusaajan mielestä vain hyvä läppä, se voi satuttaa sinua ihan oikeasti.
Itkin kun muistelin ala-asteaikojani, osaksi sen takia kertomus on aika huono enkä paljoa kerro miten Sauli meitä kiusasi, en halua kertoa enkä ajatella niin tarkasti niitä tapahtumia. Ehkä kuitenkin tajusitte että minulla oli ala-asteella paha olo vaikken itselleni tehnytkään mitään.Pakko myöntää että asioita kävi mielessä, mutta toteuttamiseen asti ne ei mennyt, onneksi. Nyt olen kuitenkin onnellinen , vaikka koskaan en niitä asioita täysin unohda. Ne eivät kuitenkaan ole minulle jokapäiväistä vaan useimmiten jos kiusaaminen on jossain aiheena niin silloin tulee mieleeni. Saulia en ole enkä haluakkaan nähdä enää ikinä!
Kiitos ja kumarrus niille jotka luki loppuunasti!
ps. mielipidekirjoituksiin aiheita!
seeyou♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti